Tiiättekö sellasen tunteen, kun välillä tekee mieli hyppiä, huutaa, riehua ja heilua vailla järkeä? Se on ihan sairaan rasittava fiilis, jos ei sille voi tehdä mitään. Yleensä tää on siis positiivinen fiilis. Sen taltuttamiseen tarvittas vaan lujaa soiva musiikki ja tilaa. Pieni järjetön hetki ja olo helpottuu. Tällasesta fiiliksestä on myös toinen versio, se on halu kreisibailaukseen. Vapaasti käännettynä se tarkoittaa sitä, että haluaa tanssia mielivaltaisesti hyvän musiikin tahtiin.
Mulla on viime aikoina
ollu sekä bile-, kreisibailaus- ja riehumisfiilis normaalia voimakkaampina. Yks
syy siihen varmaan on se, etten oo saanu kuunnella musaa lujaa. Ilman
kuulokkeita. Kun on kasvanu ja oppinu siihen, että niitä stereoita saa
huudattaa, niin on muuten pirun vaikee oppia pois siitä. Kyllähän se onnistuu,
mutta se on niin hemmetin tylsää. :D
Jos aion
pääkaupunkiseudulla kerrostalossa elellä, niin pakkohan siihen on tottua tai
sit vaan totuttelee niihin pirun kuulokkeisiin. Tästä voidaan siis päätellä,
etten aio loppuelämäkseni jäädä kerrostaloon asumaan. Enkä välttämättä
rivitaloonkaan. I need my music.
Tää alkuvuosi on nyt
menny vähän oudosti. Tai jännästi, miten sen haluaa ajatella. Positiiviseen
ajattelutapaan pyrin, koska siitä saa energiaa. Kaikenlaista on opittu, nähty
ja uusiin paikkoihin tutustuttu. Alotin majailemalla Nummelassa, sen jälkeen meni
pari kuukautta Espoon Leppävaarassa ja nyt oon jo puoltoista kuukautta majaillu
Helsingin Myllypurossa. Perhetuttujen ja ystävien riesana olen ollut.
Työpaikka erään
kauppaketjun riveissä on saatu, oma kämppä on vielä hakusessa. Uusiin
tyyppeihin pikku hiljaa tutustutaan töissä ja vanhojen kamujen kaa on päästy
hengaa enemmän. Tuntuu hyvältä opetella synnyinkaupungin kuvioita, eikä vaan
aina kuulla niistä muilta. :) Vielä kun saadaan pari palkkapäivää enemmän, ni
pystyy ehkä toteuttamaan itteesä paremmin. Mutta jopa näin alkuvaiheessa elämä
on täyteläisempää kuin vielä viime vuoden lopulla Keski-Suomessa. Yritän elää
täällä sellaseen mennään ja koetaan –tyyliin. Elikkäs koitetaan minimoida se
kotona maleksiminen ja eletään. Ylös, ulos ja riehumaan!
Eilen iski siis
totaalinen riehumisfiilis. Asiaa pahens se, että valitsin soittolistalta Foo
Fightersin White Limo –biisin. Jos et tiedä, millanen viisu on kyseessä, ni
kokeileppa netistä. Kyllä se jostain kohalle tulee. Ei oo pakko, mut jos
kiinnostaa. :) Suosittelen muutenki kuunteleen bändin biisei. Rakastan. Mut se
nyt ei vissiin tuu kellekään enää yllätyksenä.
Kyseiseen biisiin on
tehty juuri oikeanlainen video, joka vielä nostatti meikäläisen
riehumisfiilistä. Tilannetta ei oikeastaan saatu purettua muuten kuin
huudattamalla biisiä kuulokkeiden kautta. Tästä seuraa se, että seuraavan
kerran, kun kyseinen tunne iskee, on se vieläkin voimakkaampi.
Yks keino purkaa tätä
ois myös keikalle pääsy. Joku kunnon keikka, jossa on menoa ja melskettä. Tai
sit kunnon bileet, jossa kaikki hulluttelee. Kuka järkkää?! :D
Eipä mulla vissiin
tähän hätään muuta. Nukkua pitäs, mutku ei nykyään meinais malttaa.
Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, jotta ehtis tehdä kaiken haluamansa.
Terveisin Elämästä innostunut
